Saara Sotikov
Liikuntaonkologian asiantuntija | Sairaanhoitaja / Terveydenhoitaja (YAMK)
Osaamisessani yhdistyvät terveydenhuollon, liikuntalääketieteen ja liikuntaonkologian asiantuntemus. Minulla on yli 15 vuoden ohjaus- ja valmennuskokemus monisairaista kilpaurheilijoihin, jonka avulla autan asiakkaitani, erityisesti sairauksista ja kiputiloista kuntoutuvia – kohti terveempää ja vahvempaa kehoa. Asiakkaideni kokonaisvaltainen terveyden edistäminen on minulle sydämen asia.
Vuodesta 2024 alkaen liikuntaonkologia on muodostunut asiantuntijuuteni pääalueeksi. Seuraan alan tutkimusta tiiviisti ja osallistun alan kansalliseen ja kansainväliseen tutkimustyöhön. Olen perehtynyt vaikuttavaan liikuntaan erityisesti rinta-, eturauhas- ja
paksusuolen syövän hoitojen yhteydessä. Syvennän jatkuvasti osaamistani, parhaillani liikuntalääketieteen maisteriopinnoissa Jyväskylän yliopistossa.
Valmennusotteeni on empaattinen ja asiakaslähtöinen. Aiempi työni leikkauspotilaiden, ikääntyneiden ja mielenterveyskuntoutujien parissa näkyy turvallisena ilmapiirinä ja kykynä huomioida asiakkaan yksilölliset voimavarat. Olen aloittanut valmentamisen aikoinaan maajoukkuetasoisen voimistelutaustani kautta ja edeltävät seitsemän vuotta olen työskennellyt täysipäiväisenä valmentajana. Kuljen asiakkaideni rinnalla kuunnellen, motivoiden ja etsien yhdessä sopivat menetelmät juuri sinun terveytesi edistämiseksi.
Erityisosaamiseni
- Liikunta erilaisten sairauksien aikana ja niistä kuntoutuessa
- Liikunta ennen syöpähoitoja, niiden aikana ja jälkeen
- Tuki- ja liikuntaelinvaivat, erityisesti selän ja lantionseudun kiputilat
- Liikunta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen
Koulutukset
- Cancer Exercise Specialist – American College of Sports Medicine 2025
- Terveydenhoitaja / Sairaanhoitaja (AMK) – Karelia 2017
- Liikuntalääketieteen maisteriopinnot – Jyväskylän yliopisto (2025-)
- Master of Health Care (YAMK) – Metropolia 2023
- Joogaopettaja (RYT200) – ELIXIA 2020
- Personal Trainer – ELIXIA 2019
- Ryhmäliikuntaohjaaja – Svoli 2015
- Psyykkinen valmennus – Jyväskylän yliopisto 2021
- Erkauma -koulutus – Äitiysliikunta Akatemia 2024