Karri Eliasson

Osteopaatti

Olen koulutukseltani urheiluhieroja ja osteopaatti, lisäksi olen käynyt monia lisäkoulutuksia. Minulla on vahva kokemus eri lajien urheilijoiden kanssa työskentelystä (mm. jääkiekko, koripallo ja tennis).

Asiakaskuntani on pääasiassa liikunnallisia aikuisia ja nuoria. Tyypillisesti minulle hakeudutaan erilaisten rasitusvammojen (hyppääjän polvi, tenniskyynerpää) takia. Erityisosaamiseeni kuuluu lonkan alueen ongelmien hoito ja kuntoutus. Hoidan myös muita urheilusta aiheutuvia kireyksiä ja kipuja.

Hoitoni perustuu aina haastatteluun sekä tutkimiseen vaivan syyn selvittämiseksi. Tämän perusteella laaditaan hoitosuunnitelma sekä kuntoutusohjelma.

Erilaisten pehmytkudostekniikoiden lisäksi käytän hoidossani myös akupunktioneuloja. Lisään neuloihin tavallisesti matalaa sähkövirtaa, jonka avulla tehostetaan vaikutusta hermoston toimintaan vähentäen kipua ja parantaen lihasten toimintaa. Hoito tehdään aina yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.

Toimin myös fysiikkavalmentaja jossa pääpaino on urheilijoiden ja aktiiviliikkujien suorityskyvyn parantaminen, vammojen ennaltaehkäisy sekä elämän laadun parantaminen.

Karri Eliasson

Erityisosaamisalueitani ovat:

  • Erilaiset akuutisti tai pikkuhiljaa alkaneet lonkka ja alaselkä kivut
  • Urheiluvammojen kuntouttaminen, kuntoutuksen oikeanlainen aikataulutus/optimointi ja paluu urheilun pariin
  • Rasitusperäiset jännevammat (erityisesti alaraaja)
  • Kivunhoito mm. akupunktio
  • Urheilijan fysiikkavalmennus

Laita rohkeasti viestiä niin katsotaan miten voin olla avuksi.

Punavuori

Punavuori

Bulevardi 54, 00120 Helsinki

Yhteystiedot

Töölö

Töölö

Pohjoinen Hesperiankatu 11, 00260, Helsinki

Yhteystiedot