Teemu Tikka
Hieroja, Urheiluhieroja
Valmistuin urheiluhierojaksi Suomen urheiluhierojaopistolta kesällä 2022. Hieroja ammattina alkoi kiinnostaa enimmäkseen oman monipuolisen urheilutaustani takia. Ala-aste ikäisestä täysi-ikäisyyden korville asti harrastin mm. salibandyä ja jääkiekkoa, josta jälkimmäinen oli selkeästi mieleisempi laji.
Harrastuksen loputtua ei urheileminen kuitenkaan päättynyt. Liikuntamuoto vaihtui salitreeniksi, josta on 7 vuoden aikana kehittynyt harrastus ja intohimo kehonrakennusta kohtaan. Tarkoituksena on kehittää itseäni ammatin parissa lisäkoulutuksilla ja opiskelemalla tuoreinta tietoa terveys- ja hyvinvointialaan liittyen. Eri koulutuksista saatuja oppeja pystyn yhdistelemään saadakseni parhaan mahdollisen lopputuloksen juuri sinun vaivaasi.
Hieroja on ammatti, jossa pystyy opiskelemaan ja kehittämään omaa osaamistaan hyvin monipuolisesti. Olen käynyt mm. Kuivakuppauksen peruskurssin jossa perehdytään kehoa ympäröivään fascia kalvoon ja sen toimintaan, sekä olen lisäkoulutuksista saanut pätevyyden purentalihashierontaan, mikä antaa hyvät valmiudet hoitaa purentaelimistön ongelmista kärsiviä potilaita. Tällä hetkellä laajennan osaamistani ravitsemuksen parissa ja opiskelen ravitsemusvalmennusta.
Erityisosaamisalueeni:
- Kuivakuppaus
- Purentalihashieronta
Tervetuloa vastaanotolleni Kamppiin tai Punavuoreen!